Vinkit vastuulliseen toimintaan

pexels-dio-hasbi-saniskoro-3280130.jpg

Yritysvastuullisuus on laaja konsepti, joka pitää sisällään yrityksen vastuun sen vaikutuksista ympäristöön, ihmisiin ja talouteen. Yrittäjillä on potentiaalisesti hyvinkin iso vaikutus näihin asioihin, joten on tärkeää toiminnan alusta asti miettiä yritykselle vastuullisuussuunnitelma. Myös kuluttajat, sijoittajat ja työntekijät etsivät näitä asioita yrityksiltä, joten älä pidä niitä salaisuutena vaan tuo ne esille verkkosivuilla ja markkinoinnissa. 

 

Vuonna 2019 Suomalaisen Työn Liiton tekemän tutkimuksen mukaan, alle 25-vuotiaat näkevät tärkeimmiksi vastuullisuuden muodoiksi ekologisuuden ja työntekijöistä huolehtimisen. Myös verojen maksaminen Suomeen nähtiin tärkeänä asiana.  

 

Vastuullisuus voidaan nähdä lisää työtä tuottavana trendien määräämänä velvoitteena, mutta olen varma, että kaikilta meiltä löytyy hyviä asioita, joihin haluamme ja pystymme vaikuttamaan toiminnallamme. Vastuullisuudella tehdään lisäarvoa palveluille ja tuotteille, ansaitaan motivoituneita ja lojaaleja työntekijöitä, luodaan parempia asiakaskokemuksia sekä taataan hyvä tulevaisuus kaikille.  

 

Yritykset ovat koneistoja, jotka usein pyörivät lähes 24/7 jollain tasolla. Jos siis tämä koneisto ei ole hyvin öljytty ja ihmisillä ei ole niissä hyvä olla, vaikutukset yhteiskunnalle kokonaisuutena ovat katastrofaaliset. Miten siis voit optimoida vastuullisuuden toiminnassasi? 

 

Tapoja on monia. Lähes jokainen yritys voi kehittää toimintaansa entistä vastuullisemmaksi, mutta toimiala ja toimintatavat vaikuttavat siihen missä muutos on merkittävin. 

 

Voit esimerkiksi valita tuotteidesi raaka-aineiksi ympäristöystävälliset tuottajat, hyödyntää teknologiaa, joilla päästöjä saadaan madallettua, kysyä työntekijöiltä miten voisit kehittää heidän hyvinvointiaan töissä, pitää rekrytointiprosessin anonyyminä hakijan puolella, pyrkiä vähentämään logistiikkaketjun ja tehtaiden päästöjä, antaa työntekijöille mahdollisuuksia konkreettisesti vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin, raportoida säännöllisesti sosiaalisista- ja ympäristövaikutuksista läpinäkyvyyden vuoksi, tuoda joustavuutta työntekoon työajoissa ja tavoissa (etä/lähityö) ja/tai lahjoittaa osan voitoista säännöllisesti hyväntekeväisyyteen. Paras tapa löytää vaikuttamisen potentiaalit toiminnassa on käydä sen askeleet läpi ja kysyä “miten tämä vaikuttaa ympäristöön, sen kanssa kosketuksiin tuleviin ihmisiin ja yhteiskuntaan kokonaisuutena?” 

 

Tapoja on lukemattomia ja vaihtoehtoja voi olla vaikea hahmottaa yksin. Voit katsoa mallia muilta yrityksiltä tai pyytää ideointi apua asiantuntijalta. Myös KontaktiVerkko auttaa tuomaan esille yrityksesi parhaan vastuullisen kehittämisen potentiaalin ja auttaa viestimään niistä tehokkaasti. Uudet toimintatavat voivat vaatia myös uusia tekijöitä tiimiisi. KontaktiVerkko on tehnyt läheistä yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa, joista löytyy oivaa osaamista vastuulliseen toimintaan. Ota siis rohkeasti yhteyttä, niin hoidetaan vastuullisuusasiat yhdessä kuntoon juuri sinun yrityksellesi toimivalla tavalla.   

 

Vastuullisen toiminnan merkintöjä, joihin saatat haluta perehtyä: 

  • Yhteiskunnallinen Yritys  

    • takaa, että yritys käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. 

  • Ilmastokumppanuus  

    • kommunikoi yrityksen sitoutumisesta ympäristöystävälliseen toimintaan. 

  • Avainlippu  

    • on viestinyt tuotteen tai palvelun kotimaisuudesta jo yli 50 vuoden ajan. 

 

Mitä vastuullisuus EI ole? 

Ole johdonmukainen. Monet kuluttajat ovat jo huomanneet vastuullisuuden trendikkyyden yritysten keskuudessa ja näkevät sen teennäisyyden läpi. Mainonnan ja toiminnan ristiriita voikin satuttaa brändiä enemmän kuin se, että jättää vastuullisuudesta viestimisen väliin kokonaan. Esimerkiksi menestyneimpien yritysten markkinointi loistaa räikeästi sateenkaaren väreillä joka Pride kuukausi, mutta vuoden ympäri iso osa näiden samojen yritysten voitoista menee lobbaamaan poliitikkoja ja lakimuutoksia, jotka rikkovat seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksia. Tästä räikeästä viestinnän ja toiminnan ristiriidasta on tullut jo klisee, josta vitsaillaan somessa vuosittain.  

Nimetön.png

Samaa tapahtuu sotien yhteydessä, rasismin vastaisuuskampanjoissa, yritysten viherpesun muodossa ja lukemattomin tavoin säännöllisesti. Yritykset näkevät tilaisuuden hyötyä kriiseistä ja aloittavat vastuullisuuskampanjansa ripeästi. Kasvavan kansantietouden myötä, liittyen vastuusta ontosti viestintään, on parempi valita itselle aidosti tärkeät asiat ja panostaa niihin aidosti. Näin kasvatetaan ihmisten luottamusta vastuullisuuden todellisuuteen ja johdonmukaisuuteen. Tämä pinnallinen sosiaalisten asioiden tukeminen ei ole kannattavaa enää kauaa.  

 

Mitä vastuullisuus on KontaktiVerkolla? 

Myös KontaktiVerkko pyrkii kehittämään toimintaansa vastuullisesti, vaikka vaikutus ympäristöön on jo alkujaan työmuodossamme hyvin pieni. KontaktiVerkko on Päijät-Hämeen liiton ilmastokumppani. Työntekijöillämme on vapaus valita etä- tai lähityön väliltä ja he saavat itse vaikuttaa työaikoihinsa. Lisäksi kehitämme jätteiden kierrätystä etätoimistolla, suunnittelemme sähköpyörän hankintaa työsuhde-etuna ja aiomme määrittää yrityksen päästöjen määrän konkreettisesti päästölaskurilla vuodelta 2022.  

 

Mitä mieltä sinä olet vastuullisuuden trendistä? Mistä haluaisit meidän kirjoittavan tulevaisuudessa? Kerro se meille Twitterissä mainitsemalla @KontaktiVerkko!