Mikä KontaktiVerkko?

pexels-cottonbro-3951881.jpg

 

Me KontaktiVerkolla ymmärrämme verkoston tärkeyden ja laaja asiantuntijoiden verkostomme onkin saanut asiakkailtamme toistuvaa kiitosta. KontaktiVerkko koostuu intohimoisista alansa eksperteistä ja olemme ylpeitä tiimistämme. Sallikaa minun siis esitellä millaisiin asioihin KontaktiVerkko voi tarjota palveluita ja tietouttaan.  

 

Idean arviointi ja jalostus  

Oletko keksinyt uuden liikeidean, tuotteen tai vanhalle tuotteelle uuden sovelluskohteen? Saat kauttamme arvioinnin ideastasi ja sen kehittämistarpeesta sekä ensimmäiset askeleet idean jatkojalostamista kohti kaupallista tuotetta tai palvelua. Idean kehittäminen tarvitsee usein kokonaisuuksien näkemistä ja hallintaa sekä tietoa eri rahoituslähteistä ja sinulta uskallusta idean esittämiseen.  

 

IPR-strategia, suojattavuus 

IPR eli Intellectual Property Right eli aineettoman omaisuuden oikeus turvaa ideasi kuin myös antaa sinulle oikeuden kaupallistaa sen käyttöoikeuden esimerkiksi lisensoimalla. Ennakkouutuustutkimuksen avulla saat selville, ettet loukkaa toisten suojauksia ja saat samalla tiedon mitä eri suojausvaihtoehtoja on mahdollista hakea. Verkostomme avulla löydät toimijat selvityksiin ja suojauksiin (tekijänoikeus, tavaramerkki, mallioikeus, patentti, hyödyllisyysmalli). 

 

Palvelumuotoilu 

Palvelumuotoilu sopii erityisen hyvin uuden tuotteen ja palvelun konseptointiin. Palvelumuotoilussa pyritään kehittämään asiakaskokemusta kuin myös liiketoimintaa muotoilun keinoin. Tässä palvelun kehittämisen muodossa keskitytään fyysisiin elementteihin ja siihen, miten ne vaikuttavat asiakaskokemukseen. Näitä fyysisiä elementtejä voi olla esimerkiksi ihmiset, tilat, esineet jne. Otamme huomioon palvelukokemuksen kokonaisuutena, jotta asiakkaalle jää mahdollisimman hyvä mielikuva yrityksestäsi. Hyödynnämme palvelumuotoilussa eri työkaluja, mikä mahdollistaa kehittämisen myös etänä. 

 

Ohjelmiston määrittely 

Digiloikan aikana on tarvetta löytää uusia ohjelmistoja tai mikäli valmista ohjelmistoa ei löydy täytyy tehdä ohjelmiston vaatimusmäärittely. Autamme määrittelemään ohjelmiston toimintoja, vaatimuksia ja muita ominaisuuksia sekä autamme löytämään myös toteuttajat verkostomme avulla. Teemme asiakkaan kanssa ohjelmiston vaatimusmäärittelyn, jossa kuvataan, miten ohjelmiston tulee toimia ja miten nämä toiminnot saavutetaan, jonka jälkeen tehdään tarkemmat suunnitelmat ja vaihtoehdot toteutukseen. 

 

Brändin suunnittelu ja visuaalinen ilme 

Brändi ja sen visuaalinen ilme koostavat sen ensivaikutelman yrityksestänne, joka jää useimmilla päällimmäisenä mieleen. Verkostomme kokeneet brändiasiantuntijat ja graafiset suunnittelijat ovat toteuttaneet lukemattomien yritysten ajatusmaailman visuaaliseen muotoon kiteyttämisen. Tarvitsetko siis logon, verkkosivujen ilmeen/vanhan brändin uudistamista vai kenties uudelle idealle brändin maasta rakentamista? Älä pähkäile yksin vaan ota meihin rohkeasti yhteyttä. 

 

Verkkosivut ja verkkokauppa 

Verkkosivut ovat yrityksesi koti verkossa. Niiden tulee heijastaa ilmettänne ja olla selkeät, jotta asiakas ymmärtää vähällä selauksella mistä tekemisessänne on kyse. Olemme yhteistyökumppaninne myös verkkosivujen ja verkkokaupan projekteissa liiketoimintatavoitteiden määrittelystä toteutukseen.  Verkostomme kautta löydät käyttöliittymäsuunnittelijat, tekniset toteuttajat sekä tarinankirjoittajat ja muun teknisen toteutuksen niin, että lopputulos on brändiänne edustava ja asiakkaita puhutteleva.  

 

Digimarkkinointi 

Digimarkkinointi kattaa sosiaalisen median sisällön, viestinnän ja siellä mainonnan kuin myös hakukoneoptimoinnin, uutiskirjeet ja datan keruun ja analysoinnin yrityksen verkossa tapahtuvasta asiakkaisiin liittyvästä liikenteestä ja tapahtumista. Tänä päivänä harva enää epäilee netissä näkyvyyden tärkeyttä, sillä se on todistetusti usein se tekijä, joka erottaa muiden joukosta.  

Konsultointi alkaa aina kokonaistilanteen arvioinnilla ja jos digimarkkinointi kaipaa kehittämistä määritämme sen keinot ja resurssit, jotta pystytte itse jatkamaan näkyvyytenne kasvattamista ja tehostamista myös konsultoinnin jälkeen. Kauttamme löytyy suunnittelijat ja sisällön tuottajat uutiskirjeisiin ja hakukoneoptimointiin. 

 

Verkkokurssit 

Informaation aikakautena ihmiset ovat entistä enemmän proaktiivisia tiedonkeruun ja taitojen kehittämisen suhteen. Ihmiset arvostavat ja luottavat asiantuntijoihin, jotka jakavat tietouttaan. Jos yritykselläsi siis on tarve verkkokurssien toteutukseen, verkostomme kautta löytyy apua ja koulutusta kurssin käsikirjoitukseen ja resursseja toteutukseen sekä apuja valmiin verkkokurssin markkinointiin ja myyntiin. 

 

Myynti 

Oli kyse henkilöbrändistä, tuotteesta tai palvelusta, me kaikki myymme jotain. Se kuinka hyvin teemme sen sanelee, kuinka helposti pääsemme tavoitteisiimme. Me tarjoamme monipuolisia palveluita myynnin kehittämiseen. Autamme hiomaan hissipuheen huippukuntoon, testaamme ja sparraamme kykyänne saada asiakkaan mielenkiinnon puolellenne ja toimimme ulkoistettuna myynnin johtona varmistaen, että myynti tiiminne pysyy terävänä, aikataulussa ja tavoitteissa kiinni.  

 

Kansainvälistymisselvitykset 

Kun yritystoiminta on todettu kannattavaksi kotimaisilla markkinoilla ja toiminta sujuu moitteettomasti, monelle yritykselle luonnollinen seuraava askel on markkina-alueen laajentaminen ulkomaille. Tämä on jännittävä hanke etenkin, kun saa mielenrauhan laajentamisen kannattavuusraportin muodossa. Kun tiedät alustavasti mistä maista olet kiinnostunut teemme kartoituksen paikallisista kilpailijoista, toimijoista, verkostoista, mahdollisista yhteistyökumppaneista ja muista tapauskohtaisista tekijöistä.  

 

Innovaation kaupallistaminen 

Jos sinulla on idea liiketoiminnan aloittamiselle, kauttamme löydät kaikki yllä mainitut palvelut sen toteuttamiseksi. Arvioimme ensin ideasi ja sen jatkojalostamisen mahdollisuudet. Sen jälkeen määrittelemme etenemissuunnitelman ja siihen tarvittavat resurssit, esitämme arvokkaita kehittämisideoita sekä tarjoamme kokenutta ja raikasta näkökulmaa sekä tietoa eri rahoitusvaihtoehdoista. Olit sitten kokenut yrittäjä tai ensimmäistä ideaasi kehittämässä, olemme käytännönläheinen ja asiantunteva kumppanisi tavoitteiden jaotteluun ja tavoittamiseen.  

Lue myös blogimme innovaation kaupallistamisen askeleista. 

 

KontaktiVerkon perustajalla Kirsi Vuolletilla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus myynnistä, markkinoinnista ja yrittäjyydestä. Hän on aina tiedostanut verkostoitumisen arvon ja on vuosien varrella kasvattanut ympärilleen asiantuntevia alansa ammattilaisia kuin myös kerryttänyt kontaktiensa ja monialaisen toimintansa kautta ainutlaatuista näkökulmaa yritystoiminnan saloista. Kirsillä on kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja yhdistää tarve oikeiden tekijöiden kanssa. Siksi syntyi KontaktiVerkko.