Harjoittelu KontaktiVerkossa

Olen 24-vuotias opiskelija LAB-ammattikorkeakoulussa, International Business -linjalla. Opiskelen viimeistä vuottani. Aloitin työharjoitteluni KontaktiVerkolle tammikuussa. Alku oli lähinnä uuden opettelemista, vaikka monia asioita olimme jo koulussa käsitelleet, teorian osalta. Käytännön kokemus markkinoinnista ja henkilöbrändäyksestä oli jäänyt aika vähälle. Työhön haettiin oma-aloitteista henkilöä, joka sopi minulle mainiosti, sillä olen aina pitänyt uuden oppimisesta ja sain ikään kuin ”vapaat kädet” toteuttaa itseäni. Tietenkin suunnitelmat tehtiin yhteistyössä Kirsin, KontaktiVerkon toimitusjohtajan kanssa.

Selkeää työnkuvaa on vähän vaikea määrittää, mutta olen ollut vastuussa sosiaalisen median markkinoinnista ja siihen liittyvistä toimenpiteistä. Olen ollut myös mukana kehittämässä KontaktiVerkon verkkosivuja, mm. blogia sekä tulevaa verkkokauppaa. Seuraamalla Kirsin toimintaa, olen myös saanut perehdytystä konsultoinnista ja erilaisista rahoitusvaihtoehdoista yrityksille, kuten ELY:n Yritysten Kehittämispalveluista ja Business Finlandin Innovaatiosetelistä.

Työn aikana olen tutustunut paljon erilaisiin markkinoinnin työkaluihin, esimerkiksi kuinka sosiaalisen median ja uutiskirjeiden luonti ja julkaisu sujuu helposti. Työkaluja on paljon ja aina ei löydy vain yhtä ja oikeata juuri sinulle, vaan usein parhaat löytyvätkin kokeilun kautta. Asioita hankaloittaa myös se, että näissä työkaluissa moni hyödyllinen ominaisuus on ”maksumuurin” takana: tulee pohtia, löytyykö kymmenistä samankaltaisista alustoista jokin, joka olisi vielä parempi, ominaisuuksiltaan ja hinnaltaan. Vahvan englannin kielen taitoni kautta olen myös tehnyt erilaisia käännöksiä, kuten verkkosivujen kääntö suomesta englanniksi.

Työskentelyni on ollut hyvin joustavaa, josta kiitos kuuluukin Kirsille. Työaikani eivät aina ole ollut kahdeksasta neljään toimistolla oloa, vaan olen voinut työskennellä esimerkiksi kotoa käsin halutessani, lähteä kotiin aikaisemmin ja esimerkiksi jatkaa illalla siitä mihin jäin.

Koronaviruksen takia sovimme siirtymisen etätöihin maaliskuussa. Se voi aiheuttaa monia ongelmia, kuten kommunikaation puute, häiriötekijät kotona ja työn priorisoinnin kannalta. Meidän kannaltamme suuria ongelmia ei ole syntynyt, kommunikointi on hoitunut Microsoft Teamsin välityksellä. Nyt toukokuun lopulla olen jo palannut työskentelemään toimistolle, jossa onkin nyt hyvin hiljaista, suurin osa vielä jatkaa etätyöskentelyään.

Nyt harjoitteluni loppupuolella olenkin ollut hyvin tyytyväinen ajastani KontaktiVerkon kanssa, olen oppinut paljon ja aiempaa kokemusta tällaisesta työstä, sekä työympäristöstä ei ole ollut. Olen erityisesty pitänyt siitä, että olen saanut työskennellä itsenäisesti ja opetella asioita omaan tahtiini. Nyt minulla on enää jäljellä opinnäytetyöni tekeminen, johon olenkin saanut Kirsiltä ja hänen kontakteiltaan ideoita. Todennäköisesti aloitan sen tekemisen kesän jälkeen, yhteistyössä täältä saamieni kontaktien kanssa, eli vaikka harjoitteluni loppuu, niin tulen silti olemaan tekemisissä heidän kanssaan jatkossa.

Mukavaa kesän alkua kaikille. T. Joona