|
Mikä VerkosTori?
VerkosTori on KontaktiVerkon koordinoima yritysverkosto. VerkosTorin idea on tuottaa kaikkia niitä palveluita, joita mikro- tai pk-yritys toimiakseen tarvitsee.
”Moni pk-yritys kompastuu siihen, ettei se osta ulkopuolelta palveluita, vaan pyrkii tekemään kaiken itse kirjanpidosta markkinointiin. Näin yleensä yrityksen oma ydinosaaminen kärsii."
VerkosTorin tarkoituksena on saattaa erilaisia - tarkoin valittuja - osaajia yhteistyöhön toimialasta riippumatta. Verkostokumppaneista pyritään etsimään juuri se oikea yrityksesi tarpeita varten, joten säästät aikaa ja vaivaa. KontaktiVerkko toimii yhtenä VerkosTorin jäsenenä ja hoitaa verkoston koordinoinnin, sekä etsii puolestasi ne tahot ja tekijät, joita tarvitset esimerkiksi tuotteen tai palvelun kehittämiseen, tuottamiseen, markkinointiin tai myyntiin.
Tavoittelemme aina win-win-tilannetta eli asiakas voi olla myös verkostokumppanimme. Mikään yritys ei hallitse kaikkia liiketoiminnan osa-alueita - on siis viisasta verkostoitua ja tehdä yhteistyötä eri tahojen kanssa, myös kilpailijoiden.
|