|
"KontaktiVerkko etsi sopivia asiakkaita aloitteellisten yritysten joukosta"

Innovaatio tarkoittaa käytäntöön otettua uudistetta. Sellaista uutta oivallusta, jonka kautta yritykselle tulee säästöjä. Joku on määritellyt sen myös apinoinnin vastakohdaksi.
- Innovaatioita pidetään usein tiedepellejen pohtimina asioina eikä niillä ajatella olevan käytännön kanssa mitään tekemistä. Oikeasti jokaisen ihmisen pitää olla työssään innovatiivinen, kertoo Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Vesa Harmaakorpi Lahden yksiköstä.
Harmaakorpi on ollut mukana tutkimassa innovaatiokyvykkyyttä kymmenen vuoden ajan tiedemaailmassa. Pari vuotta sitten hän oli panemassa alkuun 23 innovaatioasiantuntijan konsulttitoimistoa Susinnoa. Harmaakorpi on ollut mukana opastamassa innovaatiokyvykkyydestä enemmän julkisen sektorin puolella, Susinnon tehtävä on tuoda sanomaa myös enemmän yritysmaailman puolelle.
- Erään tutkimuksen mukaan Suomi on kehnoin Pohjoismaa hyödyntämään yrityksensä innovaatiopotentiaalia. Nyt onneksi Suomessakin on herätty yhä enemmän etsimään innovaatioita oman yrityksen sisältä, Harmaakorpi toteaa.
Harmaakorven mukaan Susinnon ero muihin konsulttitoimistoihin on se, että sillä on käytännönläheinen ote tieteelliseen aiheeseen.
- Käytämme konsultaatioissa muun muassa teatterimenetelmiä kuten työtarinan kertomista. Sessioissa on mukana ihmisiä suorittavasta portaasta aina johtoon saakka. Pyrimme käytännönläheisillä keinoilla löytämään tulppia, jotka ovat olleet innovaatioiden tiellä.
Itse oivaltamalla tuloksia
Susinno ei tarjoa valmiita malleja liiketoiminnan kehittämiseksi vaan työntekijän täytyy oivaltaa innovaatio itse.
- Parhaat innovaatiot nousevat juuri siinä yhteisössä, joka tekee päivittäin kyseessä olevaa työtä. Työntekijällä ei ole ehkä ollut mahdollisuutta tai tarvetta kertoa aikaisemmin kehitysehdotuksistaan. Ehkä kukaan ei ole aikaisemmin työntekijän mielipidettä kysynyt, Sari Innanen Susinnon markkinointitiimistä kertoo.
Susinnon menetelmillä innovaatiot kaivetaan esiin ja tuupitaan niiden käytäntöön vientiä, etteivät ne jäisi vain korulauseiksi paperipinoon.
- Työntekijälle on arvokasta tuntea, että hän itse voi vaikuttaa omaan työhönsä. Innovaatiot saadaan esiin positiivisella tavalla eikä pelon kautta. Monen työntekijän tuoli on nykyisessä taloudellisessa tilanteessa uhattuna, mutta uusien innovaatioiden kautta kaikki oikeasti hyötyvät, Innanen pohtii.
Asiakkaiden metsästys
Susinno alkoi panostaa markkinointiin viime keväänä. KontaktiVerkko valjastettiin avuksi etsimään uusia asiakkaita. Innovaatiokonsulttien myyminen ei ole kaikkein helpointa hommaa, koska potentiaalisen asiakkaan pitää olla jo valmiiksi hieman perillä asiasta.
- Meillä oli myös alueellisia kriteereitä, jotta työmatkat eivät muodostuisi liian pitkiksi. Kävimme KontaktiVerkon kanssa läpi yhdessä listaa, jonka Johtamistaidon Opisto oli kerännyt Suomen aloitteellisimmista yrityksistä, Innanen kertoo.
Puhelinkeskustelua muokattiin yhdessä niin, että siitä tuli ymmärrettävä. Matkan varrella huomattiin, että toimitusjohtajien sijaan kannattaa pyrkiä saamaan kiinni yrityksen kehitysjohtajia.
- Olimme todella tyytyväisiä, koska saimme oikeita kontakteja. Kun olemme ottaneet heihin yhteyttä, asiasta tiedetään jo, emmekä ole mistään saaneet heti pakkeja.
- Omat rahkeemme eivät olisi riittäneet soitteluun ja on järkevää palkata alan ammattilainen. Myyntityö on kokemusta vaativaa työtä. Siinä olisi omaksuttava itselleen täysin toinen rooli, Innanen summaa. |