|
Julkaisuvapaa heti
LAHDESTA AINUTLAATUISTA OSAAMISTA HAUTOMOYRITYKSILLE!
KontaktiVerkko Suomi Oy on kolmevuotias myynnin ja markkinoinnin asiantuntemusta myyvä yritys, jonka toimipiste sijaitsee Lahden Tiede- ja Yrityspuiston tiloissa Lahdessa.
KontaktiVerkko on perustettu kasvuyritykseksi, tahtotila, jota toivoisi suomalaisessa yrityselämässä löytyvän entistä enemmän. Kolmen toimintavuoden jälkeen yritys työllistää 4 henkilöä ja ostaa säännöllisesti saman verran palveluja asiantuntijoilta. KontaktiVerkko haluaa kasvattaa asiantuntijoita nuorista lahjakkaista myynnin ja markkinoinnin ammattilaisista. Kasvattamiseen kuuluu luontevana osana toimia yhteistyössä seniorikonsulttien kanssa, jolloin myös paljon puhuttu hiljainen tieto siirtyy nuoremman polven osaamiseksi. Tavoitteena on olla muutaman vuoden kuluttua tunnettu ja haluttu yritysasiantuntija koko maan mittakaavassa ja toimia myös maan rajojen ulkopuolella.
KontaktiVerkon ydinosaamista on tukea 0-5 vuotiaita, usein teknologia- ja tekniikkapohjaisia hautomoyrityksiä nousemaan siivilleen käytännönläheisin myynnin ja markkinoinnin välinein. KontaktiVerkko on itsekin ollut hautomoyritys ja tuntee kaikki käytännön kiemurat ja kompastuskivetkin, joiden välttämiseksi yritys on kehittänyt kotimaassa ainutlaatuisia palveluja.
Ideasta Ostoon Asti tarkoittaa tarkkaan suunniteltua ja räätälöityä markkinatiedon keräämistä yhdistettynä ostavien asiakkaiden löytämiseen. Ideasta Ostoon Asti ei muistuta perinteistä markkinatutkimusta tai asiakashankintaa, vaan niiden parhaista puolista on yhdistetty kokonaisuus, jonka avulla useat hautomoyritykset ovat löytäneet ne tärkeimmät ensimmäiset asiakkaat ja hankkineet yrityksen toiminnalle tai tuotteen kehittämiseen tietoa, jonka avulla yritys uskaltaa lähteä markkinoille.
- Palvelu on herättänyt paljon positiivista huomiota eri puolilla maata, kun olemme tehneet omaa markkinoinnin road show´ta viimeisen puolen vuoden aikana, toimitusjohtaja Kirsi Vuollet kertoo.
Sitä innostuu joka kerta itsekin, kun asiakas saa tukea idealleen ja tuotteelleen markkinoilta tai löytyy se ensimmäinen oikea ostajakontakti. Tässä työssä tuntee todella antavansa lisäarvoa joskus ikävältäkin kaikuvassa konsulttityössä. Meillä on osaava henkilökunta, joka hoitaa asiakkaan toimeksiannon alusta loppuun asti itse, näin voimme olla varmoja työn laadusta ja saamme usein paljon toivottua enemmän tietoa asiakkaalle.
KontaktiVerkko kasvaa vauhdilla ja uusia palveluita on syntynyt asiakkaiden tarpeiden mukaisesti koko yrityksen olemassaolon ajan. Myyntitekniikan opettamista, markkinointiviestinnän suunnittelua ja yrityskuvan kehittämistä, klinikkatyötä yritysten markkinointi- ja myyntiasioiden kunnon selvittämiseksi, vuokramarkkinointipäällikkö ja -assistenttipalvelu ja sosiaalisen median hyödyntämistä ja rahoitusopastusta. Palveluja täydentää yhteistyö Ely-keskuksen asiantuntijana, jolloin yritysten on mahdollista hyödyntää rahallisesti tuettuja asiantuntijapalveluja, kuten Myyntitehoa.
Osaamista täydentää rekisteröity Heavy -tason asiantuntijaverkosto nimeltä VerkosTori, joka aloitti toimintansa loppusyksystä 2010. Verkoston muodostavat tällä hetkellä viitisentoista oman alansa käytännönläheistä huippuosaajaa ympäri maata. Asiakasyrityksen ei tarvitse etsiä yksin apua tai asiantuntijaa. Yhden luukun palvelu KontaktiVerkon organisoimana toimii hienosti.
Verkoston asiantuntijat on kilpailutettu toimimaan usean eri kehitysyhtiön toimeksiantoja varten mm.
Teknologiayhdistysten hautomot ympäri maata, Aalto Yliopiston Pienyrityskeskukset ja Tampereen Ensimetri.
Kansainvälisessä toiminnassa on otettu ensimmäiset askeleet Ruotsin ja Japanin markkinoita tutkiessa.
KontaktiVerkko toimii kansainvälisesti hieman lyhyemmällä ja helpommalla nimellä KValinet.
Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Kirsi Vuollet
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Puh. 0400 800 905
Markkinointijohtaja Merja Naroma
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Puh. 040 734 1010
|